Voiko kiireinen ihminen syödä terveellisesti?

Heippa ihanat! Miten teidän viikko on alkanut? Mulla todella hyvin, mutta kiireisesti. Siitäpä keksin kirjoittaa pikavinkit, miten ruokailut pidetään kiireestä huolimatta kasassa. Minulle itselle henkilökohtaisesti aamut on aina ollut pelkkää sinkoilua ja bussiin pääkolmantena jalkana juoksemista. Eväistä tai jopa aamupalasta tietoakaan! Nykyään en yksinkertaisesti voi tai edes osaa jättää aamupalaa tai eväitä kotiin. Jos aamupalaa ei ehdi syömään se vähintään otetaan mukaan.

Suunnittele ja valmista valmiiksi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Esimerkiksi minulla on päiviä, jolloin kotoa lähdetään aamutuimaan ja palataan vasta illalla, joten jokin suunnitelma pitää olla pitääkseni kiinni ruokavaliostani. Suunnittelen yleensä sunnuntaisin seuraavan viikon menoja, siten että ruokalistakin on helppo kirjoitella, eikä kaupassa tarvitse ravata joka toinen päivä. Sovitan tarkkaan ruokailut ja treenit yhteen ja teen parin päivän eväät jääkaappiin valmiiksi odottamaan. Tällä tavoin saan arjen sujumaan töyssyittä. Ainakin ruokailuiden osalta. 😀

image

Tämän päivän eväät valmiina huomiseen💂🏽.

image-1-5

Jos eväitä ei ole, löytyy keskustasta monia salaattipaikkoja. Voin lämpimästi suositella Pellas cafe:n freshejä salaatteja!

image

Takeway salaatin pääsee valitsemaan salaattibaari Oksasta, 14,90€ kilohinnalla. Suosittelen!😍

Joskus on niitäkin päiviä jolloin ei ehdi suunnitella tai unohtaa eväät kotiin, tällöin pelastus ei löydy työpaikan kahvipöydästä , vaan esimerkiksi minulla on tapana kantaa aina laukunpohjalla pari proteiinipatukkaa.

img_6034

NixNax patukat ovat minun ihan ehdottomia suosikkeja. Ei keinotekoisen proteiinin makua, vaan ovat kuin karkkeja! Nam! (Toimivat siis lähinnä makeanhimon taltuttajina ja herkutteluun 😉 )

Jos ikävästi on käynyt, ettei patukoitakaan kassista enää löydy vaan ne on jo mennyt parempiin suihin, ratkaisuna on leikkeleet. Kipaisu kaupassa ja eurolla saa pientä proteiinipitoista purtavaa! Suosin itse alle 2% rasvaisia leikkeleitä, yleensä kalkkunaa tai kanaa. Myös Skyr on nopea ja kätevä pieni välipala, sillä joidenkin rahkapurkkien kyljessä löytyy lusikka!

image

img_6036

Celsiuksista saa nopeasti energiaa päivään, sillä ne sisältävät paljon vitamiineja ja kofeiinia!

Moni on kysellyt syönkö vain NYT dieetillä tarkasti ja puhtaasti, mitäs sitten kun palaan takaisin ”normaali” ruokavalioon? Syön siis aina terveellisesti oli sitten off tai dieetti. Ruoka koostuu lähestulkoon samoista ruoka-aineista, vain makroarvot eli ruoka-aineiden suhde muuttuu toisiinsa nähden. Syön ”normaalisti” mm. paljon enemmän hiilihydraatteja. Mutta syön siis aina todella puhtaasti ja terveellisesti, tietenkään unohtamatta herkutteluhetkiä! 🙂

Elämä on täynnä valintoja. Aina voi tehdä valintoja terveellisesti. Loppu peleissä se olet sinä itse joka lopullisen päätöksen tekee.☺️👊🏽

image

-E

Ilmianna asiaton kirjoitus

Jätä kommentti kirjoitukseen